Tekst:
Kotiteollisuus

Isot miehet raplaavat kannykoitaan, lappareitaan kuin pippeleitaan katukahviloissa, ravintoloissa Heilutaan kuin heinamiehet vaikkei peltoa nay missaan

Emme etsi itseamme haluamme sen eksyttaa talla pimealla tiella joka elamaamme esittaa sille haemme merkitysta viinapullon pohjalta laakepullon kyljesta

Pukumiehet mustissa autoissaan istuvat konjakit rinnuksilla puhuvat sellaista suomea jota ei ymmarreta selkosilla Metsassa kirotaan: herra on herra ja

On hauska sotaan menna hurraten, kay tankit leppoisasti surraten. Voi saada mainetta, tosi raavasta mahahaavasta. On lystia liinaharja valjastaa, kayda

Ei kukaan kelloa veda vanhus kuolee tuoliinsa yksinaisyyteen, ikavaan ja perintohuoliinsa elama oli satua se kaikki on takana nyt ei kukaan muista kuningatarta

Kuulin paikasta, josta kukaan palannut ei Kuulin paikasta, jonne tuuli isoisan vei Karhujen talo Laita evasta, lahden kohta hiihtamaan Laita paljon,

Paivat ovat kuin horteisten, kylmien oiden valoa tai musta, pitka tunneli jonka paassa nakyy vain janoa, sanoa en osaa sita paremmin itkisin nyt vaikka

Ela¤ma¤nruoska piiskaa murheellista miesta¤ ma¤rka¤na¤ hiesta¤ kuljen matkaa jota ei takaisin tulla Maailma, saatana ei anna rauhaa korvissani pauhaa

Mina¤ synnyin hyva¤ksi hyvyytta¤ palvelemaan Mina¤ ryhdyin uniasi haaveitasi kinuamaan Nyt en saa olla ihminen en saa olla, ei jumalakaan Olen ta¤a¤